Suljettu ja avoin luonto

11 elo Suljettu ja avoin luonto

Pitäisikö luonnon olla ihmisiltä suljettua vai ihmisille avointa? Siitä aiheesta saimme erilaisia kokemuksia ja kuulimme pohdintoja, kun kävimme esittelemässä Rikasta luontoa -projektiamme Green Infrastructure- konferenssissa Orvietossa (Umbria, Keski-Italia). (Julia Prusin kuva Orvieton maisemista tuossa yllä) Esityksemme diat voi katsoa tästä.

Konferenssissa viheralueille pääsyä sivuttiin muutamassa esityksessä – paikkatietoanalyysejä siitä missä ihmiset asuvat ja kuinka helppoa heidän on päästä kaupunkinsa viheralueille. Esteitä on monenlaisia. Matka voi olla pitkä, viheralueelle ja kodin välissä on isoja teitä, viheralueelle pääsyä voi olla rajoitettu jne.

Mielenkiintoisinta oli kuitenkin törmätä asiaan hyvin konkreettisesti niin sanotusti maastossa. Konferenssin kenttäretki suuntautui kahteen kohteeseen: Rooman vanhaan ja suureen Villa Borghese -puistoon ja Italian presidentin kesäasunnon metsätilalle Castelporzianoon.

Villa Borghese

Villa Borghese

Tämä jälkimmäinen kohde oli ehdottomasti mielenkiintoisempi – Villa Borghese on englantilaistyylinen siisti puisto. Italian presidentin kesätila Castelporziano on n. 60km2 laajuinen alue n. 25km Rooman keskustasta. Alue on alunperin ollut metsästys- ja maatila, mutta nykyään suojelualue (Riserva Naturale dello Stato) jolla esiintyy n. 1000 kasvilajia ja n. 3000 eläinlajia. Castelporzianoon pääsyä varten kaikkien nimet piti ilmoittaa etukäteen ja paikan päällä tarvittiin allekirjoitus listaan. Tilalla kierreltiin tilausbusseilla vain lyhyitä kävelyretkiä tehden, ja molempien bussien kyydissä oli (aseistettu!) opas. Castelporziano olikin hämmentävä kokemus suomalaiseen jokamiehenoikeuteen ja avoimuuteen tottuneelle.

Castelporziano

Castelporzianon luonnonpuistossa pysähdyttiin italialaiseen tapaan ensimmäisenä roomalaisille raunioille. Kuva: Julia Prusi 

Päällisin puolin villiltä näyttävä Castelporziano on kuitenkin ihmisten hoidossa. Castelporziano on esimerkiksi kauttaaltaan aidattu, mikä aiheuttaa kulkuongelmia toisillekin lajeille – nimittäin isompia petoeläimiä ei ole alueella ollenkaan. Tästä johtuen peuroja ja villisikoja ”pitää” alueella metsästää. Mäntyjä tuhoavat tomicus destruens -ytimennävertäjät (kovakuoriaiset) olivat levinneet alueen tasaikäisiin, istutettuihin pinjamäntymetsiin ja näimmekin bussin ikkunoista laajoja avohakkuualueita ja korkeita runkopinoja.

Castelporzianon männyt

Pinjamännyt pinossa. Kuva: Joel Jalkanen

Castelporziano - kaadetut männyt

Pinjamännyt puruksi. Kuva: Joel Jalkanen

 

Tilaan kuulunut 2km pituinen dyyni- ja ranta-alue lahjoitettiin 1960-luvulla Rooman kaupungille, ja sinne sentään on nykyään vapaa pääsy. Huhtikuussa muita ihmisiä ei rannalla kuitenkaan vielä ollut.

Castelporziano ranta

Castelporzianon rantaa. Kuva: Nina Nygren

Valtiollisen, aidatun ja vartioidun puiston vastakohtaan osuimme Rooman keskusta-alueella. ”Parchetto condiviso del Mandrione” on asukkaiden itse joutomaalle perustama pieni, hienosti hoidettu puisto Mandrionen kaupunginosassa. Alue on ollut aiemmin kuuluisa parakkikylästään jossa asui romaneja ja siirtotyöläisiä Etelä-Italiasta. Youtubesta löytyy pari puistoaktiivin haastattelua, joiden mukaan puistoa alettiin suunnitella helmikuussa 2006. Alue oli hylätty ja täynnä erilaista jätettä ja villiä kasvillisuutta. Muutama paikallinen aktiivi, pääasiassa eläkeläisiä, siivosi ja kunnosti alueen – 20 pakettiautollista jätettä vietiin pois. Nyt alue on hieno pikkupuisto akveduktin ja junaradan välissä. Jokainen puuntaimi oli nimetty ja sieltä löytyi mm. pikkuruinen kirjastona toimiva laatikko sekä koirille aidattu alue. Puistossa oli juuri meneillään synttärijuhlat grillauksen merkeissä.

Parco condivisa del Mandrione

Parchetto condivisa del Mandrione – Rooma

 

Parchetto condiviso del Mandrione - Roma

Parchetto condiviso del Mandrione – Roma

Orvieton konferenssissa tuntuivat dominoivan erilaiset mittaukset puiden ja kaupunkivihreän määrästä, sijainnista ja ns. hinnasta. Vihreällä infrastruktuurilla on kuitenkin kulttuurista ja sosiaalista arvoa jota on hyvin vaikeaa rahassa mitata. Entä kummanlaista kaupunkivihreää tulisi edistää? Asiantuntijoiden hoitamaa ”villiä” vai itse hoidettua, kaikille avointa, vähemmän villiä? Varmasti molempia, mutta pääsy viheralueille olisi tärkeää taata kaikille. Siispä viheralueita tulisi olla monenlaisia, monen kokoisia ja ennen kaikkea niitä tulisi olla paljon kaikkialla!